VSV:n opintomatka Amsterdamiin herättää erilaisia ajatuksia. Hollannin kouluntarkastustoiminta on yksi maailman vanhimpia, vuodelta 1801. Niiltä ajoilta tarkastustoiminta on muuttunut hyvin paljon. Nykyinen järjestelmä otettiin Hollannissa käyttöön vasta vuonna 2007. Tarkastustoimi on Opetusministeriön alainen erillinen virasto, joka on alueellistettu Utrechtiin. Sillä on myös alueellisia tarkastajia muualla maassa.
Yksityisiä kouluja ei maassa juuri ole, mutta koulut saattavat olla uskonnollisia tai seurata erilaisia pedagogisia periaatteita, esimerkiksi Montessori- tai Steinerpedagogiikkaa. Valtionosuus on tärkeä koulun toimintaa varten, mutta kunnat tai kuntayhtymätyyppiset järjestöt hoitavat ulkoiset puitteet kuten rakennukset ja varustukset.
Opintomatkamme suuntautui perjantaiaamuna 16.4.2010 ensin Amsterdamista Utrechtiin Hollannin Tarkastustoimistoon (Inspectie van het Onderwijs) ja iltapäivällä Amsterdamin kaupungin kouluviraston kehittämistoimistoon (Dienst Maatschappelijke Ontwikkeling). Yhdessäkään koulussa tai oppilaitoksessa emme ehtineet käydä.
 
Tarkastustoimisto
Tarkastuksessa tärkeitä käsitteitä ovat nykyään ”tarkastus riskien perusteella” ja ”heikko koulu” tai muodollisemmin ”alisuorittava koulu”. Perusajatukset ovat, että hyviä kouluja ei tarvitse tarkastaa. Koulua, joka tietyillä mittareilla sijoittuu hyvin palkitaan vähemmillä tarkastuksilla. Koulua, joka jatkuvasti sijoittuu huonosti näillä mittareilla tarkastetaan sen sijaan ainakin joka vuosi. Jollei edistystä näytä tapahtuvan muutaman vuoden aikaan saattavat tarkastusviranomaiset vakuuttaa koulun siitä, että sen on parasta sulkea ovensa ja lähettää oppilaat naapurikouluihin. Itse tarkastus tapahtuu pitkälti tilastojen ja tiedostojen perusteella. Koulussa tarkastus hoituu yleensä päivässä.
Mittareita on 30-35 ja niiden sanotaan ottavan huomioon lasten lähtötason. Ne ovat lähinnä riippuvaisia oppilaiden menestyksestä, mutta muitakin asioita otetaan myös huomioon kuten lakien seuraamisen ja hyvän hallintatavan käyttämisen. Tärkeä on myös koulun dialogi vanhempien ja muiden kanssa. Koulun katsotaan olevan riskialtis, jos siellä on selviä käyttäytymishäiriöitä, jos tietty osuus oppilaista suorittavat oman odotusarvon alapuolella, usealle oppilaalle luokkalle jääminen on näkyvissä (6 %), siirtyminen erityisopetukseen uhkaa, tarve siirtyä erityisopetukseen ilmenee alakoulussa tai riski kohdata väkivaltaa kasvaa (5 %). Alisuorittavissa kouluissa (5 % kaikista kouluista) on yleensä myös suurempi opettajien liikkuvuus. Erityistä on, että Tarkastustoimisto viime vuonna totesi, että noin puolet yläkouluasteen erityisoppilaitoksista tarvitsisi vahvistettua tarkastustoimintaa. Myös alisuorittavia ammatillisia ja muita toisen asteen oppilaitoksia todettiin olevan paljon.
 
Amsterdamin kaupungin kouluvirasto
Käynnissämme Amsterdamin kaupungin kouluviraston kehittämistoimistossa ei juuri puhuttu valtion tarkastustoiminnasta vaan kaupungin omista ongelmista ja erilaisista kehittämishankkeista, joilla pyritään vastaamaan haasteisiin.
Hollanti on ilmeisesti hyvin kahtiajakautunut yhteiskunta, jossa maaseutu ja pienemmät kaupungit ovat verrattain hollantilaisia, kun taas suurkaupungit ovat hyvin kansainvälisiä. Esimerkiksi Amsterdamissa lapsista vain 40:lla % on ainakin toisena vanhempana syntyperäinen hollantilainen.
Hollantilaisessa koulumaailmassa tärkeä ongelma on opettajapula ja pulaa on nimenomaan hyvin koulutetuista opettajista. Opettaja-ammatilla on huono asema ja opettajilla liian alhainen koulutus ja palkka. Vain harvoille opetustyö on kutsumustyö. Järjestyksenpidolla on tärkeä osuus ja useassa koulussa ainakin Amsterdamin kaupungissa on päivittäin koulussa parikin poliisia takaamassa järjestystä.
Oppilaat aloittavat koulutuksensa 5-vuotiaina ja tavoite on, että kaikilla nuorilla on vähimmäiskoulutus 23-vuoden ikäisinä, joten koulun liian aikaisin jättävien nuorten koulutuksen järjestämistä varten on Amsterdamissa ihan oma toimisto. Koulusta pinnaaminen on joillakin aloilla suuri ongelma ja kaupunki tarkastaa itse koulut tässä suhteessa. Kouluissa on myös henkilökunta, joka seuraa oppilaita, jotka ovat vaarassa jättäytyä pois koulusta liian aikaisin ja joka eri keinoilla rohkaisevat nuoria jatkamaan koulutustaan. Hollannissa ei ole koulupakkoa vaan kuin Suomessakin oppivelvollisuus. Tässä nimenomaan ammatillinen koulutus on tärkeä ja alkaa nuoremmalla iällä Hollannissa kuin Suomessa. Mutta Hollannin koulujärjestelmä on myös enemmän eriytynyt kun Suomen. Toisen asteen koulutusjärjestelmässä on esimerkiksi kolmenlaiset eripituiset koulutyypit HAVO, VWO ja VMBO kun Suomessa on vain lukio- ja ammatillinen koulutus. Yli 16-vuotisille nuorille on alueellisia keskuksia (ROC), jotka tarjoavat erilaisia ammatillisia koulutuksia sekä täysipäiväisesti että osa-aikaisesti.
Oppilaiden työmäärä ilmaistaan opiskeluvelvollisuuksina, joka on se aika jonka keskimääräinen oppilas tarvitsee hallitakseen jonkin aineen. Koulukirjat ovat myös toisella asteella ilmaisia oppilaille jotta vähennetään vanhempien taloudelliset rasitteet ja edistääkseen kilpailun kustantajien kesken.
 
Mitä jäi käteen?
Me suomalaiset totesimme, että jokaisella maalla on omat tarpeensa kehittää koululaitostaansa ja tarkastustoimintaansa. Paikalliset ongelmat ovat myös ihan toista mittaluokkaa Hollannissa kuin Suomessa. Hollanti on kehittänyt hyvin systemaattisen järjestelmän, joka suomalaisin silmin kuitenkin on verrattain raskas. Valtion vahvempi rooli koulujärjestelmässä näkyy myös selvästi Hollannissa.
Mitä jäi sitten käteen? Kovin suuria eroja koulutusjärjestelmässä ei ole, mutta yhteiskunta on erilainen ja vaatii keskittymistä toisenlaisiin toimenpiteisiin kuin Suomessa. Tuskinpa tavoittelisimme Suomessa yhtä raskasta tarkastusjärjestelmää, mutta olisiko riskin arviointi kuitenkin sellainen asia, jota tavalla tai toisella voitaisiin ottaa käyttöön myös Suomessa. Ainakin Suomessa kunnat pyrkivät yleensä hoitamaan koulujaan niin hyvin kuin mahdollista, mutta kuntien taloudellinen ahdinko saattaa joskus kiristää tilannetta ja jopa johtaa laiminlyönteihin. Opettajat saattavat silloin joutua pahaan välikäteen hyvästä koulutuksestaan huolimatta. Hyvin harvoin lehdistössä kritisoidaan nykyisiä koulujamme tai oppilaitoksiamme. Suurin osa oikeusturvatapauksista johtuu väärinkäsityksistä tai siitä, että vanhemmat eivät tiedä koulun toimintatapoja. Suomessa ei koeta mitään suurta ongelmaa peruskoulutuksen osalta ja myös toisen asteen koulutus on järjestäytynyt hyvin tyydyttävään muotoon. Kun esiin tulee kuntien tai opettajien laiminlyöntejä tai huonoa hallintatapaa ovat nämä lähinnä poikkeuksia.
PISA-tutkimusten mukaan meillä on Suomessa erittäin hyvä koulu. Koulujärjestelmämme on ilmeisesti sekä oikeudenmukainen, tehokas että taloudellinen. Mitä voisimme sen lisäksi toivoa? Toiset tutkimukset, jotka selvittävät oppilaiden viihtyvyyttä koulussa osoittavat jotain muuta. Mistä tämä johtuu? Näistä raporteista ei kirjoiteta paljon Suomessa. Aikaisemmin koulu nähtiin tienä menestykseen ja hyvään elämään. Epäilen kuitenkin, että yhä useampi nuori ei enää näe koulua sellaisena etenkin kun työttömyys myös koulutetuissa ryhmissä kasvaa. Kaipaan kriittistä keskustelua Suomen koulujärjestelmästä ja sen riskeistä. Nykyään moni inhoaa termiä ”globaali maailma”. Kuitenkin meidän on yhä enemmän otettava huomioon, että nuorten tulevaan elämään tulee yhä enemmän vaikutteita koko maailmasta. Voisiko alueellisilla sivistysviranomaisilla olla osaa keskustelussa koulun kehittämisessä?