Kauhajoen traaginen tapahtuma synnyttää paljon kysymyksiä. Miksi joku haluaa tappaa koulutovereitaan? Miksi tällaista sattuu juuri Suomessa? Miksei naapurimaissamme tai Japanissa? Miten ovat poliitikot ja viranomaiset reagoineet Jokelan tapahtumiin? Miten voidaan tällaisia kouluverilöylyjä estää? Näihin kysymyksiin ei ole olemassa yksikertaisia vastauksia.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Suomessa on enemmän aseita henkilöä kohti kuin missään muussa länsieurooppalaisessa valtiossa. Pistoolin salakuljettaminen on todella helppoa. Ihmisen tappamiseen pistoolilla ei tarvitse kuin pieni sormenpainallus. Syy verilöylyihin ei kuitenkaan ole aseessa, ei edes välttämättä ampujassa, joka lopuksi ampuu itseään. Syyt täytyy etsiä järjestelmästä, joka saa hänet tekemään näin tuhoisan teon. Järjestelmän olemme yhdessä rakentaneet ja ylläpitäneet. Jo yli kymmenen vuotta sitten koulujärjestelmäämme kehuttiin yhdeksi maailman parhaimmiksi, mutta todettiin myös, että kouluviihtyvyyden suhteen kuulumme kaikkein huonoimpiin. Sitten alkoi tulla raportteja kiihtyvästä kouluväkivallasta. Opettaja tapettiin, oppilas juoksee ase kädessä lukion katolla. Puukkoja käytetään koulutovereita vastaan. Onko kysymyksessä ollut kotiväkivallan leviäminen oppilaitoksiin? Vai onko kysymyksessä jostain ihan muusta. Nuorten silmissä oppilaitokset edustavat yhteiskuntarakennettamme. Kun tutustuu Jokelan ja Kauhajoen tappajien ajatuksiin saa lähinnä jälkimmäisen käsityksen. Väkivaltapeleillä, -videoilla ja erityisesti kaupallisilla medialla on suuri vastuu, kun ne ruokkivat väkivaltamalleja.

Joihinkin oppilaitoksiin on hankittu videovalvonta. Keskusvirastoissa on todettu suuriakin puutteita terveydenhuollon suhteen. Lääninhallitusten sivistysosastojen raporteissa on todettu puutteita oppilashuollossa. Valtioneuvostossa on kuitenkin keskitetty tuottavuuden ja tehokkuuden maksimointiin. Lääninhallitusten resurssit ja toimintamahdollisuuksia on vähennetty erityisesti opetuspuolella. Poliisien resursseja on supistettu niin ettei kaikkia vapaita virkoja enää voitu täyttää. Kauhajoen tapahtumien jälkeen voimme hyvin jatkaa samaa rataa. Poliitikot puhuvat kauniita sanoja. Sanat eivät maksa mitään. Todellisuudessa rajalliset resurssimme olisi pakko suunnata kipukohtiin. Eräs tärkeimmistä on nuorten turvallinen ja hyvä koulutus.

Muutaman vuoden ajan on saatu loistaa PISA-tulosten valossa, mutta Jokelan ja Kauhajoen tapahtumat oleellisesti himmentävät tätä valoa. Viime vuosikymmenien ajan erityisopetustarve on kasvanut voimakkaasti, mutta saanut suhteessa tarpeeseen yhä vähemmän resursseja. Lahjakkaiden oppilaiden erityistarpeita on joidenkin kasvatustieteen professoreita suulla vähätelty. Koulu- ja ryhmäkoot on kasvatettu taloudellisen tehokkuuden nimessä. Poliitikot ovat sysänneet kunnille yhä enemmän tehtäviä antamatta yhtään lisäresursseja. Näistä asioista kunta- ja kouluihmiset ovat puhuneet jo pitkään kuuroille korville. Ja vielä joku ihmettelee missä meni pieleen!

Torstaina Elisan nettikyselyssä kysyttiin voidaanko verilöylyjä estää. Enemmistö oli sitä mieltä ettei voi. Tällainen yleinen asenne pelottaa. Tämä ennustaa, että tulemme näkemään Jokelan ja Kauhajoen toistoja. Ajatus, että hulluja on aina olemassa on ymmärrettävää. Mutta ovatko tällaiset nuoret todella hulluja? Minusta he ovat turhautuneita. Ainoa hyvä asia tässä verilöylyssä on, jos erityisen tehokkaassa yhteiskunnassamme heräämme ikävään todellisuuteen, että meillä on kohtalokkaasti unohdettuja ryhmiä. Ehkä suora vertailu ei ole mahdollinen, mutta hukkuneiden ja liikenteessä kuolleiden määrä on kovalla työllä saatu vähentymään. Tavoite on nollatoleranssi. Ei yhtään hukkunutta, ei yhtään liikennekuolemia. Niin pitää myös olla kouluväkivallan suhteen! Mutta tämä vaatii arvojen ja asenteiden muuttamista ja konkreettisia toimenpiteitä eikä pelkkiä kauniita sanoja.