Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.12.2009 - 21:35

Lääninhallitukset ja useat muut aluehallintovirastot lakkaavat olemasta 29 päivän kuluttua. Henkilöstöstä suurin osa jatkaa kuitenkin tehtävissään entiseen tapaan. Joskus kuulee kommentin, ettei mitään kuitenkaan oikein muutu. Siltä saattaa hyvinkin tuntua yksittäisen virkamiehen kannalta. Kuitenkin kaikki muuttuu! Sen mukana myös konkreettiset työtehtävät muuttuvat.

 

 

Tulevaisuus ihan auki

Suurella osalla määräaikaisesti palkattuja  virkamiehiä määräykset päättyvät vuodenvaihteessa. Tuottavuustavoitteet painolastinaan syntyviin aluehallintovirastoihin ja  elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin ei juurikaan palkata määräaikaisia virkamiehiä. Jos ja kun näin käy joutuu huomattava joukko hakemaan uusia töitä. Eläkkeelle siirtymisten myötä ei kovin paljon uusia työpaikkoja avaudu, koska kaikkia vapautuvia virkoja ei tulla enää täyttämään.

 

Kuka sitten tekee poisjäävien virkamiesten töitä? Osa jää varmaan tekemättä, mutta osa siirretään virassa vielä oleville. Uudistuksen tavoitteena on toki tehostaa aluehallintoa kokonaisuutena ja siten myös karsia tarpeettomia töitä sekä erikoistuvalla työnjaolla tasapainottaa työmääriä. Tämä vie kuitenkin aikansa ja varmaa on, että alussa useiden virkamiesten työmäärä saattaa kasvaa entisestään vähentyvien tekijöiden myötä. Jäsenkyselyssämme VSV:n jäsenten suuri huolenaihe olikin jaksaminen. Valitettavasti tämä ei näytä olevan päättäjien huolenaiheena aikana, jolloin valtion budjettivaje ainakin osittain sysätään valtion virkamiesten kannettavaksi.

 

 

Päällikköorganisaatio muuttuu

Kaikki virkamiehet ovat varmaan tiedostaneet että he vuodenvaihteen jälkeen ovat uuden organisaation väkeä. Myös lähin päällikkö, esimies tulee olemaan useimmille uusi. Uutta on sekin, ettei sivistysosastoja ja lääninsivistysneuvoksia enää ole. Sen sijaan on vastuualueita uusine johtajineen. ja vastuualueiden alla erinimisiä yksiköitä. Vastuualueen johtajalla on pitkälle vastuu työnantajan päätöksistä, vaikkakin henkilöstöhallinnon yleislinjaukset ainakin aluehallintovirastoissa ovat ylijohtajalla.

 

Muutaman kuukauden jälkeen tulevana keväänä käytäneen ensimmäisiä kehityskeskusteluja uudessa organisaatiossa uuden päällikön kanssa. Ihmettelen jos päällikkö siinä vaiheessa on  ehtinyt saada jonkinlaisen kuvan virkamiehen työstä. Kyseenalaista on kuinka hän voi käyttää tätä tietoa, jos hänen kätensä resurssipulan takia ovat tiukasti sidottuja.

 

 

Palkkausjärjestelmä ja henkilöstösopimukset uudistetaan

Kun virkamies ajattelee, ettei mitään muutu, niin tosiasia on, että muutoksia tulee. Valmistelussa on mm. palkkausjärjestelmän rakentaminen uusien virastojen tarpeisiin sopivaksi. Valtakunnallisessa valmistelussa järjestelmäksi on valittu Palkkavaaka, jota on käytetty aika monessa valtion virastossa jo aiemmin. Palkkausjärjestelmätyön eteneminen vaatii työtä ja voi viedä koko ensi vuoden ennen kuin sopimukset saadaan aikaan. Erilaiset henkilöstösopimukset, kuten luottamusmiestoimintaa, yhteistoimintaa ja työsuojelun yhteistoimintaa koskevat, ovat valmistellun alla niin aluehallintovirastojen kuin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten osalta. Myös työterveyshuollon toteuttamista koskevia suosituksia, etätyön käyttöä ja liukuvan työajan menettelyä valmistellaan kiivaaseen tahtiin. Vuoden alussa tosin moni asia hoitunee entisten sopimusten pohjalta ja uudet tullevat käyttöön viiveellä.

Helena Sundberg kirjoitti 12.05.2010 - 14:25
Kaikille tiedoksi AVI -palkkaustyöryhmän nykyvaihe:

AVI -ryhmä
-on paaluttanut tähän mennessä alustavasti kolmatta sataa tehtävää (arvioinut tietyt tyyppitehtävät Palkkavaaka -järjestelmän mukaan, jolloin tehtävä on saanut tietyn pistemäärän)
-skaalannut alustavasti pisteytetyn aineiston (vertaillut ja ryhmitellyt)
-ennen kesälomia arvioidaan uudet tehtävänkuvaukset, jotka saadaan AVEista vasta touko-kesäkuun aikana
-tarkennetaan skaalausta koko aineiston osalta
-skaalatusta aineistosta muodostetaan tasoluokat

Suunnitteluryhmä (ELY + AVI)
-konsultti on pitänyt sekä työnantajapuolen johdolle (erikseen ELY ja AVI) että suunnitteluryhmälle alustavan ideointipalaveripäivän henkilökohtaisen suorituksen arviointijärjestelmäksi
-niiden perusteella konsultti on tehnyt alustavan ehdotuksen järjestelmäksi, jota on käsitelty ja kommentoitu yhdessä kokouksessa
-seuraavassa kokouksessa 26.5. pyritään saamaan aikaan suunnitteluryhmän lopullinen kanta henkilökohtaisen suorituksen arviointijärjestelmäksi

Kouluttajien koulutus
-virastot nimenneet itselleen alueelliset kouluttajat (1-3 kouluttajaa/AVI)
-ensimmäinen koulutuspäivä ollut 31.3., jolloin tutustuttu Palkkavaaka–järjestelmän määrittämään vaativuuden arviointiin
-henkilökohtaisen suorituksen arviointijärjestelmään kouluttajat perehtyvät 2.6.
-esimiesvalmennukset viikolla 33-34
-ylin johto ja luottamusmiehet -valmennukset viikolla 35
-henkilöstön valmennus viikoilla 37-38 eli syyskuun loppujaksolla

Tiedotus
-AVI -paalutusryhmän kokouksista samoin kuin suunnitteluryhmän kokouksista ei tehdä muistioita ja muutenkin tiedostusta pyritään rajoittamaan, perusteluna asioiden keskeneräisyys
-ryhmässä on ollut keskustelua ja esitetty vaatimuksia tiedottamisesta, mutta juuri mihinkään sopimuksiin tai toimenpiteisiin se ei ole johtanut
-tämä nyt teille tiedoksi.
(Kommentiksi hieman pitkä, mutta mennee tämän kerran.)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Pienen akateemisen ammattiliiton puheenjohtajan ajatuksia.
Martin Gripenberg
Yhdistyksen kotisivu
http://www.vsvry.fi
Kävijämäärä
eXTReMe Tracker